Jotakin totta ja voimaakin, sydän on ehjä kuitenkin

Edelleen on ihan kummallisen hyvä olla. Rutiinit tuntuu hyviltä, yllätykset tuntuu hyviltä. Harmaan kokkipaidan napitus, jäinen autonratti ja oppilaskunnan vedenkeittimen ääni. Tarjoushaukan vapaapäivä Lidlin urheilumalliston julkaisun aikaan, pyörryttävän hyvä sokkovalinta ravintolassa ja just oikeet fiilistelybiisit. Lajin helppous viehättää, sanoisin, ja huomaan unohtaneeni, että nythän pitäisi olla masennus syvimmillään. Kyllä mä ihan tavallisten tallaajien joukossa kiroan pakkasessa rätiseviä hiuksia ja kauppakäynnillä unohtunutta raejuustopurkkia, mutta kierolla tavalla sekin tuntuu hyvältä. 

Selaan sujuvasti läpi Hesarin matkailu- ja asunto-osiot yhtä tiiviillä intensiteetillä, katse kaihoisasti sivuja kuluttaen. On maailmannälkä, muttei enää kiire. Ajatukset ei enää revi, ne vaan ruokkii. Helpotuksen tunne hämmentää, mutta koitan ymmärtää sitä. Sitten perään koitan ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää. 

"Joo kyllä ne energiat on olemassa. Kieltää voi eikä uskoa tarvi, mutta silti ne vaan on." Niin mulle kerrottiin salin pukkarissa ja hymyilin salaa banaaninkuorille. 

Oh I have thought of greater things

Vuorotellen kuura kiristää ripsiä ja tahrii ne harvatkin vauhdissa suditut ripsivärit pitkin luomia. Päivän piristyksiä ovat asiakkaat, jotka ovella kertovat miten kamala keli "siellä ulkona" on, eivätkä siksi viitsi poistua lainkaan sisätiloista. Virnuilen vastauksen kolmiin housuin ja neljään yläosaan sulloutuneena, sormet hihoihin kiskottuna. Yhdeksännellätoista yrityksellä taidan olla jo hiukan kärryillä tästä talven juonesta.

Ikävöinnissä on menossa ilmeisesti kieltovaihe, mutta en kyseenalaista sitä, mikä omalta osaltaan hämmentää enemmän kuin tapahtuneet. Sattuma ei luo tällaista varmuutta.

Kohtalo on myös uhkaavasti kohti hiipivä koeviikko, jonka olisi ehkä syytä herättää hiukan konkreettisempia toimenpiteitä kuin koristeellisten kalenterimerkintöjen väsäämistä. En kerkeä nyt - onnellisuus vaanii hypermarketin alelaarissa ja kesken saunomisen yllättävässä inspiraatiossä. Hölmössä heittäytymisessä, punttien keventymisessä ja voluuminappulan ronskissa kääntämisessä.

Mulla on vaikeuksia nipistää silmät kiinni iltaisin ja siitä aijon kapinoiden nauttia. Nään aivan outoja unia ja tulevaisuus kutittelee jälleen muotoaan muuttaneena.

2.0

Mä olen Nelli. Nelli Henriikka.

Mä elän unelmista, unelmille. Meneillään on 19. talvi ja uskomattoman siistejä juttuja - takana elämäni rankin, mutta opettavaisin kokemus vaihto-oppilaana maailman toisella laidalla.

Mulla on vahva valokuvamuisti ja paljon ajatuksia. Korvarustossa kapinoiden otettu lävistys ja jossain aina muutama mustelma. Mä oon ihan hullun kiinnostunut ihmisen anatomiasta ja kannan kroonista matkakuumetta. Rakastan elokuuta, sitä tunnetta, kun lentokone nousee ja sitä, kun joku hieroo jalkoja. Seuraavaksi haluan oppia seisomaan käsillä, omistaa vain täydellisiä astioita ja puhua sujuvasti ruotsia.

Mä oon kunnianhimoinen, välillä heikkoudeksi saakka, mutten silti pätkääkään kilpailullinen. Uskon kohtaloon ja siihen, ettei mikään ole loppupeleissä pelkkää sattumaa. Arvostan älykkyyttä sen kaikissa muodoissa, mutta huomaan tekeväni yhä enemmän valintoja fiiliksellä - energia ei valehtele.

Mä leivon työkseni pitsaa, mutta omiin herkkuihin lukeutuu muun muassa sinappisilakat ja maksamakkara. Myös ruskeapilkullinen palkkaribanaani punttien heilutuksen jälkeen ja haudutettu kaurapuuro arkiaamuna, jos kerran on pakko jotain valita. Liikunnan suhteen oon valikoiva sekakäyttäjä ja nyt uusin juttu on tankotanssi. Kuuntelen Aamulypsyn podcasteja viihdykkeenä ja juttelen mielellään sekä mukavia että vakavia.

Mulla on tällä hetkellä vaan yksi tavoite: tehdä valintoja kohti juuri sellaista elämää, kuin kulloinkin tunnen hyväksi, pohtimatta liikaa sitä millaisena muut sen näkevät.

Ja tämä on 39 reasons 2.0 - valmiina jatkamaan.