Vedät täysii tietenki

Aika jees. Mitä nyt sukkikset vähän ahisti. Mut kerrankos sitä.

Plain answer, however

Aloitin aamuni vuodattamalla esiin, sulle, kaiken mieltä rassanneen ja muutamia kiivaita puhelimen kilahduksia myöhemmin maailma oli kummasti solahtanut takaisin raiteilleen. Aurinko levitti kasvoille irvistykseen sekoittuvan hymyn ja avasi kovaa vauhtia kävelyteille käytäviä, joista asfaltti kurkistelee toiveikkaasti. Kipitin noita polkuja pitkin ja tunnustelin miten kengät oudokseltaan kumisivat tien pinnassa. Ulkona tuoksuu lupaavalle ja jätän kaulahuivin uhmakkaasti kotiin, vaikka lämpömittarin viisarit eivät osoita muutoksen tapaistakaan muutaman viikon takaiseen. Kevät ei kuulu virallisesti suosikkeihini, mutta silti otan oikeuden nauttia.

Jälleen hierontapöydällä vinkuessani mietin, onko täällä edes salittua olla näin hauskaa? Kuinkakohan masokistista tämä ylipäätään on, että seivästetyltä tuntuva rinta ja hoidosta kramppaavat sormet ovat miltei viikon kohokohta? Pitkään kummitellut vaivakierre sietäisi vähitellen aueta näillä käsittelyillä. Miltei haikeaa luopua niistä lonkan naksahduksista ja hartian muljahduksista, jotka niin uskollisesti ovat rytmittäneet menolle tahtia jo hälyyttävän pitkän ajan. 

Saan mielettömiä kevätkiksejä siitä, kuinka pelottavan sujuvasti ne hankaliksi tuomitsemani asiakkaat poistuvatkin vuolaasti kiitellen tai siitä, kun satun kääntämään radiokanavan juuri oikealla hetkellä oikealle kanavalle. Siitä, kun kirpputorin takahuoneessa odotteli betonista ja heinäseipäistä kyhätty materialismionnellisuus jakkaran muodossa ja siitä, kuinka motivaatio alkaa vähitellen löytää rutiininomaisesti oikeat kanavat itseään ruokkiviin lähteisiin.