Vanhenemiseen kai kuulu se, että ajan käsitteet muuttuu, venyy ja paukkuu, seilaa ja lainehtii. Tekee mieli ladella kliseitä, mutta eivät ne välitä kaikkea, mitä tähän fiilikseen kiteytyy. Välillä sitä suorastaan pyörittelee päätään, miten helppoa toisen seurassa voi parhaillaan olla.
24 neliötä villiä nuoruutta, halpaa kaljaa ja ne samat stereot. Shampoo tuoksuu edelleen päärynäpillimehulle, epäonnistuneiden leipomusten päälle levittyy luvattoman paksu kerros mansikkahilloa ja televisio intoilee yksinään keskellä seinää. En osaa käyttää sun suihkua, muriset ohjeet jostain syvältä kuviollisen pussilakan uumenista. Luetaan toisiamme naurettavan hyvin, jätetään perustelut muiden tehtäväksi. Varovainen uteliaisuus viestin vastaanottajasta ja aidosti pintaan päästetyt huolet - olkoot ne esimerkkeinä siitä, että tietyillä asioilla kuitenkin yhä on väliä.
Sävyt muuttuu, väritkin ehkä, mutta silti tunnistan meistä ne samat turvepölyn alta säihkyvät virnistykset. Ja vapaus, se me ollaan aina jostain löydetty. Meillä on luontevat, omat polut ja just sitä mä rakastan.
Sanotaan, että ystävyys kestää koko elämän, jos se kestää ensimmäiset seitsemän vuotta. No eihän tämä sitten ole edes ihme, ohitettiinhan tässä juuri 12 ja puolen vuoden rajapyykki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti